Lapsiperheet viihtyivät kylillä ja kartanoilla

TIEDOTE 22.8.2015

 

Kyliltä kartanolle -tapahtuma houkutteli lauantaina arviolta 1400 henkeä Lauritsalan kartanon maastoon. Viidettä kertaa järjestettävä tapahtuma veti paikalle varsinkin lapsiperheitä katsomaan eläimiä, työnäytöksiä ja lastenteatteria.

Lauantai-illan avajaisjuhlassa puhunut entinen kaupunginjohtaja Seppo Miettinen kertasi Lauritsalan kartanon ja kauppalan historiaa. Miettinen kiitti Lauritsalan otollista sijaintia. ”Ilman Saimaan kanavan rakentamista ja sen jälkeen rautatieyhteyden saamista teollisuutta ei olisi saatu ja Lauritsala olisi jäänyt syntymättä. Ennen näiden kulkuyhteyksien saamista, alueemme oli teollisuuden suhteen täysi takapajula.”

Miettinen

Koska työvoimaa ei ollut paikallisesti saatavilla, alueelle muutettiin paljon muualta töihin. Asuntoja tarvittiin ja näin mm. Hakalin mökkikylä, syntyi.  ”Kerrotaan, että alueen mökit rakennettiin niin päin, miten lautapino sattui olkapäältä putoamaan maahan. Lauritsala oli siihen aikaan osa maalaiskuntaa, eikä rakentamista varten tarvinnut mitään lupia,” Miettinen kertasi Lauritsalan sahalaismökkien historiaa.

Miettinen kertoi myös siitä, miten Lappeenranta vastusti aikoinaan Lauritsalan alueen liittämistä kaupunkiin. Teollisuusyhteisön kasvun seuraus oli, että Lappeesta tuli 1920-luvulla Suomen suurin maalaiskunta. Seuraus oli, että käynnistyi hankkeet Lauritsalan itsenäistymisestä tai irrottamisesta Lappeesta ja liittämisestä Lappeenrantaan. Lopputuloksena oli kuitenkin, että itsenäinen Lauritsalan kauppala syntyi v. 1932 alusta lukien.
Lauritsalan kauppalan menestyminen sai Lappeenrannan kiinnostuksen heräämään. 1960-luvulla käynnistyi kuntaliitosselvitykset. Selvitysmies päätyi esittämään Lappeenrannan, Lauritsalan ja Lappeen yhdistämistä.  Kauppala liitettiin Lappeenrantaan vuoden 1966 – 1967 vaihteessa.

Sukujuuriltaan lauritsalalaisena ja entisenä Lappeenrannan kaupunginjohtajana Seppo Miettinen katselee yhdistymistä järkiperustein. Hän on vakuuttunut siitä, että liittyminen Lappeenrantaan olisi kaikissa tapauksissa ollut edessä ennemmin tai myöhemmin. Oli viisasta, että liitos syntyi pikemmin etuajassa kuin liian myöhään, vaikka 50 vuotta sitten tapahtunut pakkoliitos tuntuikin pahalta, Miettinen sanoi. Elinkeinorakenteen yhteisöverotuksen muutos ovat johtaneet samanlaisiin liitoksiin muissakin teollisuuskauppaloissa.

Tirilän VPK:sta vuoden lauritsalalainen

tirilän vpk Hirvoset

Tirilän VPK:n puheenjohtaja Olli Hirvonen ja palokunnan päällikkö Ville Hirvonen vastaanottivat Vuoden 2015 lauritsalalaisen kunniakirjan ja Lauritsala-mitalin.

Kyliltä kartanolle tapahtumassa julkistettiin myös vuoden lauritsalalainen. Tänä vuonna kunnian sai Tirilän VPK. Lauritsala-mitalin ja kunniakirjan ottivat vastaan palokunnan puheenjohtaja Olli Hirvonen ja palokunnan päällikkö Ville Hirvonen. VPK:ssa toimii nykyisin neljä osastoa ja 110 jäsentä.  Hälytyksiä on vuodessa noin sata.

Valinnan julistanut Lauritsala-seuran puheenjohtaja Anne-Maija Laukas totesi perusteluissa, että Tirilän VPK on suojannut Lauritsalaan asukkaita ja heidän kotejaan jo 86 vuoden ajan. Vuonna 1929 perustettu vapaapalokunta on panostanut erityisen voimakkaasti nuorten toimintaan. VPK:lla on hallussaan kuusi Suomen mestaruutta. Viimeisin mestaruus on tältä vuodelta.
Vuoden lauritsalalaisen valitsee Lauritsala-seuran johtokunta. Aiemmin sen on saanut mm. liiga SaiPa.

Sunnuntaina mennään kartanolta kylille Hakaliin

Hakalin kaupunginosan historiaan paneudutaan Kyliltä Kartanolle draamakierroksilla sunnuntaina. Kaisu Lahikaisen ja Sirkka Kaksosen kokoamat tekstit heräävät eloon Hakalin kujilla. Parikymmentä harrastajanäyttelijää osallistuu draamakierroksen toteuttamiseen. Mukana on tällä kertaa paljon lapsia, sillä Hakali oli vuosikymmeniä tunnettu runsaista lapsilaumoistaan. Kierroksella soitellaan mm. pirunviulua ja nujakoidaan Hakalin malliin.

DSC_0056 DSC_0026

Hakalin kehitystä muisteltiin myös avajaisillan puheissa. Lauritsalan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Alaraatikka korosti, että kansalaisaloitteella halutaan paitsi kehittää Hakalin infraa myös turvata aleen omaleimaisena säilyminen. Alueelle toivotaan rakennustapamääräystä, joka turvaisi idyllisen alueen säilymisen. Tapahtumassa on kerätty nimiä kansalaisaloitteeseen.

Yhdistysten mölkkyhaastekisan voiton uusi Lauritsalan kauppalan poikien joukkue. Aamupäivällä käytyyn kisaa saatiin myös kansainvälistä väriä: ranskalais-italialainen joukkue sijoittui toiselle sijalle.

Italialainen Elena Molina ja ranskalainen Martin Baptiste osallistuivat mölkkykisaan ja sijoittuivat toiseksi. Kisavoiton uusivat Lauritsalaln kauppalan pojat.

Italialainen Elena Molina ja ranskalainen Martin Baptiste osallistuivat mölkkykisaan ja sijoittuivat toiseksi. Kisavoiton uusivat Lauritsalaln kauppalan pojat.

Ensimmäisen päivä päättyi kartanon navetan ylisillä järjestettyihin iltamiin, joiden ohjelma oli tänä vuonna stand-up painotteinen. Iltamat juonsi TV:stä tuttu stand-up -koomikko, Lauritsalasta lähtöisin oleva Aatu Raitala.

Stand-up -koomikko Aatu Raitala juonsi avajaiset ja esiintyi iltamissa.

Sunnuntaina ylisillä järjestetään Lauritsalan seurakunnan kartanokirkko. Tapahtuman päättää Kesäillan konsertti Lauritsalan kirkossa sunnuntai-iltana.

_______________________________________________________

Tapahtuman järjestelyihin osallistuvat useat Lauritsalan yhdistykset ja yksittäiset toimijat. Mukana ovat vuosien mittaan olleet mm. Lauritsala-seura, Lauritsalan alueen asukasyhdistys, Lauritsalan kauppalan pojat, Lauritsalan ja Kaukaan Martat, Lions Club Saimaa, partiolaiset, Lauritsalan seurakunta, Lauritsalan eläkkeensaajat, erilaiset kuorot ja orkesterit, urheiluseurat, Etelä-Karjalan museo sekä lukuisat yksittäiset ihmiset.  Tapahtuman yhteisöllisyyden vuoksi siitä on kehittynyt entisen kauppalan perinteitä ylläpitävä kansanjuhla, jossa vaalitaan Lauritsala-henkeä.

Lisätietoja ohjelmasta ja kuvia tapahtumasta löytyy sen kotisivulta: http://kyliltakaratanolle.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s